sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Tiukka pomo ranchilla


Kyllä nyt lähtee homma käyntiin, kun on saatu työnjohdolliset asiat kuntoon täällä mökkitontilla, kuten esimerkiksi minun juoksuvaijeri, jonka älysivät minulle hommata.

Pääsen nyt paljon joutusammin paikan päälle ratkaisemaan ongelmat, kun ei tartte sotkeetua omiin jalkoihinsa taikka aina ole naru kiertyneenä puihin ja puskiin. Sekä voin valvoa työntekijöitä ihan itsenäisesti  laajemmalla säteellä. Onkin ollut tähän saakka työmaan tehtävien organisointi hiukan hajallaan.


Hiukan huolestuttaa kyllä tuon Isännän puukon käyttö. Lieneekö edes puukko oikein päin sen kädessä.


Nyt kyllä kelpaa hymyillä ja leveästi, kun on saatu työväki koolle ja on kahveet taukotuvassa porisemassa. Vanhempi päällysmies on tuossa lämmittänyt taukotuvan sopivan lämpöiseksi niin minä tarkenen ottaa ruokaperäiset pöydän alla sillä aikaa, kun työväki ylittää lakisääteistä kahvitaukoaan. VUH ! 

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Repe poseeraa

Jaa että poseerausta: No, ota nyt kuva sitten, niin lopetan tämän apinan rettuutuksen hetkeksi, vaikka olikin juuri kivat leikit menossa.



Nyt asetin rakkaan muuminikin tuohon makoilemaan



Nyt kuulemma pitäisi olla kohtalokas, ota nyt pian tai silmät kuivuu



Sitten sivuprofiilikuva, onko tämä vasen poski parempi



Ja HAH HAH, lopuksi saan onneksi nauraa.....