Tammikuun pakkasia

ONNEKSI Isäntäväki vihdoin ja viimein tajusi hieman nostaa noita lämpötiloja. En ymmärrä, mitä varten tässä on täytynyt nenä huurassa palella näinkin pitkään. Pitänyt ihan autoreissuillekin pistää turkki päälle.

Jotain se Emäntä tossa juttelee Isännän kanssa siihen malliin, että pitääpäs ollakin tarkkana.

Jotain olin kuulevinani tuttuja sanoja: Repe, kierrokselle, kohta, ulos, kävellä..............

Jospa se Emäntäkin tarkenisi vihdoin viimein pisemmälle kierrokselle. 

MITÄH ! Sanoiko se, että lähdetään LENKILLE !!!??

 

 

Sanoihan se, ja vihdoin ja viimein tehtiin kunnon kierros eikä semmosia pikkupissatuksia tontin ulkoreunamilla. Vaikea siinä on tämmösen pikkukoiran pitää reviiristään kiinni, jos ei pääse oikein kunnolla merkkaamaan mielipiteitään tuolle päivän pääkierrokselle ja niin sanotusti pysyä asemissa. Hiukan tässä on jo huolestuttanut, jos vaikka paksuturkkiset sällit valtaa koko mäen näillä pakkasilla.

 

Lenkin jälkeen oli Emäntä laittanut kuulemma oikein koirakaupan lihaherkkua tarjolle ja oli ostanut sieltä  myös jotain rullalle taitettuja possun korvia.

Nyt minä melkein loukkaannuin, Hyi ! sanoin minä, tuohan on elukoitten ruokaa ! MINÄ tahdon samaa mitä Isäntäkin: Karjalanpaistia.

Ja possunkorvatkin haisi ihan jollekkin vanhalle. Kehoitin Emäntää ostamaan tästä lähin ne muualta kuin eläinkaupasta.


Ai Että, kun alkoi sitten lenkin jälkeen ja sen paremman liha-aterian jälkeen nukuttamaan. Isännän mentyä ulkohommiin otankin päikkärit sen tuolissa.

Emäntä vaan vielä tuossa pörrää ympärillä kameransa kanssa ja pyytää, josko vielä jaksaisin päätäni hiukan nostaa, se kun kuulemma niin tykkää noista minun kulmakarvoistani, jotka roikkuvat silmien päällä.

No Olkoon, nostetaan nyt sitten vielä vähän päätä, vaikka jo niin nukuttaa kovasti.