![]() |
| Arvokkaana poseeraan itsenäisen Suomen puolesta ja toivotan kaikille Hyvää Itsenäisyyspäivää ! |
tiistai 6. joulukuuta 2016
lauantai 3. joulukuuta 2016
Mitä ihmettä !?!
Mitä ihmettä nyt tapahtuu !?
Emäntä ja Isäntä on jotenkin alkaneet käyttäytyä oudosti. On pitänyt uusia matto, ja senkin on pitänyt olla mielellään punasävyinen.
Ja kuulemma minun takiani peitetään matosta sen ainut valkoinen kohta. Minkä takia muka ? Minäkö sitä muka likaisin, ei kuuna päivän valkeana ole minun syytä se.
Ja on tuokin aika hoopoa touhua, pitää nyt sitten kynnysmattoa uuden maton päällä ja ottaa sitten välillä se pois, kun pitää hienostella. Tuo on kuulkaa sitä vanhusten touhua, jos mikä. Alkavat raukkaparat vanhettua nuo minun Isäntäpari. Alan tässä pikku hiljaa kaivata huusholliin nuorempaa väkeä kun kattella nyt noitten touhua koko ajan. Menee hermot.
Nyt tuo yksi sanoo lähtevänsä soittamaan pikkujouluihin.
Tarviskohan se sinne avustajaa, kun laittoi kerta tonttumyssynkin päähäni.
Ja nyt tuo toinen sanoo lähtevänsä Halpa-Halliin jouluaterialle.
Koittakaa nyt herran jestas päättää, kumman mukaan MINÄ lähden ??

sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Emännän käsky
Repe tuijotti kovin tyrmistyneenä, kun yritin tehdä sille tiettäväksi, että "ÄLÄ sinä kuule himoitse toisen leipää, tai esim.Emännän tyynyä, lempituolia tai muutakaan hänen omaisuuttaan, mikä hänelle kuuluu. !!
perjantai 14. lokakuuta 2016
Naamat
Aateltiin nyt sitten lopulta Repen kanssa mekin siirtyä nykyaikaan. Puhe ja kommunikointihan on ihan aliarvostettua. Kokenut kerta kaikkisen inflaation.
Joten otimme yhteisen oppitunnin Repukan kanssa pysyen nykyaikaisina.
Repen ollessa tarkkaavaisena käytiin naamavalikko tarkkaan lävitse.
MUTTA Repehän olikin stipendi-tason oppilas. Sille kun oli naamat ihan ihan päivän selvät jo entuudestaan. Joten vaikeutettiin hiukan vielä oppimäärää opettelemalla peukun kuva myös alaspäin, joka tarkoittaa "ei tykkää" esim. niissä tilanteissa kun Repe esim.haukkuu TV:n koiria.
Haloo Hei, Emäntä lupasi oppituntia, mutta nuo naamathan minä jo osaankin tulkita ennestään, eihän noissa ollut mitään uutta !!?? Kuka tässä nyt oikein tarvii oppia, minä vai Emäntä , kysyn vaan....taas.
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Draamaa
Houkuttelin Emännän tänne kirjoituspöydän luo samalla kun itse päivystän pöydän alla Isännän jäädessä katsomaan Viikingejä. Niistä kun me ei Emännän kanssa tykätä. Aivan karsea ohjelma. Niin synkkä ja iloton, verinen ja julma, että heikompaa hirvittää. Onneksi kuitenkin eletään tässä nykyajassa eikä tuossa kauhean synkässä. Hyi kamala, miten rumia ne suomalaisetkin näyttelijät ovat siinä naama-tatuointeineen, että haukuin ne äsken ihan lyttyyn.
No, ei nuo Emännän katsomat ohjelmatkaan sen fiksummilta vaikuta. Jotain reality-sarjoja naisten elämästä ja väittää niiden olevan vielä tottakin. Ja kuulemma totuuden olevan vielä uskomattomampaa. Olen kyllä huomannut, miten meidänkin Emäntä saa draamaa asiasta kuin asiasta ja sitä Isäntä jaksaa ihmetellä. Olen minä sitäkin hiukan ihmetellyt, kun päivän mittaan Emännälle tuntuu tapahtuvan paljon enemmän asioita kuin Isännälle. Missä ne oikein käy päivällä.
Emäntä muuten osti minulle hiljattain ruokakuppieni alle maton. Nyt yritän Emännän mieliksi syödä siinä maton päällä vaikka ei se ole yhtään niin kivaa, kuin kantaa ruokapalaset olohuoneen puolelle yksi kerrallaan ja nautiskella ne plyysimaton päältä. Mutta pakko kai tottua syömään arkisesti.
Ja sitten se sai loistoidean ja osti kyltin, jossa lukee "Varokaa Iloista Koiraa"
No, katotaan nyt sitten, ketä tässä naurattaa ....en minä käskien naura.

lauantai 1. lokakuuta 2016
Huolissaan
Pitääkö olla huolissaan, jos:
![]() |
| Jos Emäntä tuo keittiöön puutarhatuolin ja kuuntelee leipoessaan Järviradiota. |
![]() |
| Entä jos Emäntää naurattaa, niin että sen silmistä vesi tirisee. |
![]() |
| Minä vaan kysyn |
![]() |
| Tai kun Emäntä on ratissa !!!! |
![]() | ||
| Mites, jos emäntä syö TV:tä katsellessaan yhden ohjelman aikana KOKO suklaalevyn | . |
![]() |
| KLUMPS, entäs silloin, kun Isäntä on matkoilla. Se on silloin Emäntä kuulemma meikäläisen vastuulla. |
Mutta hei, tänään ei olla huolissaan, on Isännän vahtivuoro
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
Rento-Reiska
Koira, joka osaa nauttia elämästä:
![]() |
| Kiva, kun Emäntä laittoi sohvalle tämmöisen sisustustyynyn, keksin sille heti rentouttavaa käyttöä |
![]() |
| Kaatusin sitten tähän hikilenkin jälkeen |
![]() |
| Erityisen kivaa on lojua täällä pöydän alla Emännän jaloissa, Emäntä ihmettelee sitten ääneen, kumpi meistä haisee ihan jalkahielle |
| Oh Hoijaa, kesän viimeisiä lämpöisiä päiviä keinussa. Oi ihanuutta. |
![]() |
| Isännän ollessa pois, tämä tuoli on MINUN paikka ! |
![]() |
| Ja matkoilla ollessa, tämä on MINUN PAIKKA, Isäntä saa väistyä ! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)