torstai 8. helmikuuta 2018

Repe tahtoo RUOKAA !

"Eikö sana kuulu vai eikö se tehoa !!" sanoin illalla Emännälle ja koitin oikein esimerkin avulla ilmentää Emännälle, että "Tässä on kuule nälkä  ". Ensin kolisuttelin ruokakuppiani keittiössä kaapin kylkeen, mutta Emäntä vaan istuu kylpytakki päällänsä ja tuijottaa jotain uutta sarjaa.
Mitä kovemmin kolisuttelin, sitä itsevarmemmin Emäntä sanoi, että "hän kuulemma katsoo ohjelman loppuun ennen kuin nousee". Lopulta otin peltikupin ja pelasin sillä jääkiekkoa oikein maalien teko tarkoituksessa, niin että kaapit vaan kolisi, niin kovaa, että ISÄNTÄ kyllä kurkisti saunan ovesta, että "MITÄ IHMETTÄ siellä oikein tapahtuu!" mutta edelleenkään Emäntä ei hievahtanutkaan. 
NO, tulihan sitä ruokaa sitten lopulta kun ohjelma loppui.

Yksi lempipuuhistani on röyhöttää lumessa ja hakea lumipalloja pitkin pihaa, JOS vaan joku niitä viitsisi heitellä. Isäntä aina silloin tällöin innostuu niitä heittelemään, mutta EMÄNTÄ, sitä nyt heti paleltaa kun vähänkin on pakkasen puolella. Siinä se sitten seistä toljotti kuistilla ja minun piti ihan rautalangasta vääntää sille, että "Heitä nyt hyvä ihminen se lumipallo sieltä, ettet ihan paikallesi jäädy"  Vähän jäin kyllä itsekseni miettimään, että lieneekö tuolla Emännällä joku auktoriteettiongelma, siis haluaa ihan itse määrätä tekemisistään ja tehdä sitten kun itse haluaa eikä ilmeisesti halua juuri silloin kun koira käskee?!
NO, lentihän niitä pallojakin sieltä lopulta





Minä sitten illalla aattelin ottaa Emännän suhteen käyttöön hiukan toisenlaisen taktiikan ja asetuin ihan Emännän eteen siihen nätisti ja katsoin sitä suoraan silmiin pää kallellaan, kun se katsoi TV:tä ja puhuin sille kauniisti, että "Se on kuule kaikilla hyvä mieli ja kiva olla, kun tekee silloin kun pyydetään eikä anna tilanteen johtaa siihen, että pitää jo käskeä vähän kovemmalla äänellä ja korottaa ääntään, ennen kuin tapahtuu"




tiistai 5. syyskuuta 2017

Missä Repe luuraa ?

Mahtaako olla ison kiven juurella ?



Liekkö mättähällä ihmettelemässä pihlajanmarjoja ?





Vaiko puusavotassa ?








Siellähän se . . . . . . . . . .

tietenkin merkkaamassa omakseen mäntyä 

. . . . . . . . . .puun takana.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Bella Notte



Mustikkajahdissa

MISSÄ MUSTIKKA ?
Nyt silmä TARKKANA, ote ei saa herpaantua, ollaan nimittäin Isännän kanssa kahden mustikkajahdissa. Emännälle ei näitä mustikoita viedä, ne menee nyt parempiin suihin.

Kuola jo valuu suupielistä, niin herkullisia ne ovat. Maiskis vaan, niin nappaan ne kaikki suuhuni.

Mitä tomerammin teen tätä työtäni, sitä pidempään saan pidettyä Isännän seuranani. Harmi muuten, kun en kouluttautunut vainukoiraksi. Minulta kun ei jää yksikään risu kääntämättä, jos on kyse mustikoista tai vaikkapa pikkulasten jalanjäljistä.

Ja kaikki rakkaat aarteet piilotan erityisen tarkkaan ja pitkällä harkinnalla tontin salaisimpiin kätköihin ja pidän niitä silmällä pitkin päivää ettei vaan kukaan ryöstä niitä.
En vaan ymmärrä, miksi emäntä ei ole kanssani samaa mieltä ?!?


maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kilpakosijoita



Juhannusaattona Emäntä sai päähänsä, että juuri NYT pitää saada uusi keinu verannalle.

Minä sain lähteä mukaan auton perään asiantuntijajäseneksi.

Istuttiin siinä auton perässä sitten Emännän kanssa vieri vieressä kuin viralliset valvojat konsanaan katsellen , että Isäntä varmaan pakkaa keinupaketin oikein peräkärryyn.

Annettiin myös ohjeita pyytämättäkin Isännälle, ettei vaan pääse paketti luiskahtamaan, kun joutui paketin ollessa niin pitkän, ottamaan toisen peräkärryn päätylevyn pois.








Hyvän keinun Isäntä minulle kokosi.
Katos ja kaikki. Katoksen alla on tosi kiva tunnelma. Isäntäväen kanssa kiva siinä on oleilla ja vartioida tonttia ja erityisesti tontin vieressä olevaa kävelytietä.

Emäntä vaan ei tahdo ymmärtää, miksi minun pitää olla niin tomerana siinä hommassa.

Ei se kuule auta, että menee tontin reunalle vikisemään, että "olisitteko ystävällinen ja pysyisitte kaukana reviiriltäni"

Vaan se on pistettävä kunnon rähinä päälle, se ei ole mitään vellihousujen hommaa.

Pitää olla auktoriteettia !!



          * * * * * * * * * * * *





Vaikka sopii sitä salaa olla  välillä vähän lällärikin.
Nautiskella muumi kainalossa kesäillan auringosta.








Olen kyllä ihan äimän käkenä,
kun naapurissa näkyy olevan kilpailija.

Mitenkähän tuohon nyt sitten suhtautuisi.























No, olkoot. Emäntä antoi oikein herkkuluun. En jouda aina kaikkia kilpailijoita vahtimaan.
Paras tuuletella tässä vähän ja nakertaa luuta ja tehdä uusia suunnitelmia.


perjantai 26. toukokuuta 2017

Repe vakavana

Kyllä veti Repenkin ilmeen ihan vakavaksi, kun isäntäväki hiljentyi katsomaan Helatorstain ohjelmaa. Katseli Isäntäväkeään silmin nähden ihmeissään, että taitaa olla nyt jotain tosi erityistä TV:ssä ja vallankin Narvan marssi laittoi ihan hyppäämään sohvalle ihmettelemään. Mutta sen tiesi heti Repe, että rauhanmiehiä liikkeellä. Ei haukun haukkua hiiskunut.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Depis


Emäntä se kulkee taas kännykkänsä kanssa etsien sopivia kuvauskohteita.

Ei minua nyt kyllä saa nauramaan, kun tässä Isännän kanssa odotellaan NIITÄ MAALEJA...ja muutenkin vietetään laatuaikaa.

Mutta niitä maaleja ei nyt tunnu tulevan. Mutta samapa tuo, kumman puolella olen, Ruotsi toinen kotimaa. Sukuakin siellä kuulemma....

Voisi olla, että remahtaisin iloiseen nauruun ja suupielet kääntyisivät ylöspäin, jos Emäntä mainitsisi ääneen jonkun seuraavista:

- roskapussin vienti
- possunkorvaa tarjolla
- koneelle (silloin minä menisin   kirjoituspöydän alle)
- autolla kauppareissulle
- saunaan
- lenkille
- pihaan
- naapurin Piksiä ihailemaan
- jos ovikello soisi

Onhan näitä, mutta ei sano mitään noista, EI sano

Vaan innostui tekemään kevätsiivousta vaatekomeroonsa.  Ja sen kyllä kuulee. Huolestuin ja lähden pelastamaan mitä pelastettavissa on.

Minä en tahtoisi sen heittävän näitä pois. Ihana ummehtuneen vaatekaapin tuoksukin näissä. Ja kiva näissä torkutella.

Eikä Emäntä kuullut, että olen saapunut kasalle, vaan kehtasi heittää vaatekasan päälleni. Vähän muuten loukkaannuin.