Tässä on viime aikoina kateltu enemmän ja vähemmän aidan taakse kaula pitkällään. Hiukan on päässyt Iso Vaalee välillä unohtumaan.
Aidan takana kun asustaa suuri ihastukseni, jo kypsään ikään ehtinyt hieno lady, jonka turkkikin on aina NIIN puhdas ja hyvänhajuinen.
Ensin se piti minua pikkupoikana. Mutta olen kovasti harjoitellut hillitsemään itseäni ja lähestymään häntä hiukan hillitymmin. Ja täytänhän minä jo kohta 3 vuotta. Koira parhaimmassa iässä.
Aina välillä se yrittää esittää, ettei mukamas olisi niin kiinnostunut. Mutta sitten kuitenkin tulee ja selvästikkin kerjää huomiota. Siitä se tykkää, että muistan välillä pestä huolellisesti korvani ja turkkini.
Muuten se aivastaa ja kantelee Isännälleen tai Emännälleen, että "Hyi, korvat on tuolla pesemättä"
Kyllä se pistää villimmänkin koiran yrittämään, kun hän suo katseensa minuun päin.
Hirveästi yritän vahtia portin pieltä ja ympäristöä, ettei vaan muut urhot pääse tutustumaan häneen liikaa. Joka iltalenkillä luon kaihoisan katseen hänen ovelleen päin ja muutaman kerran ruopaisen maata ja pörhistelen, jos vaikka hän sattuisi olemaan ikkunassa. Ja varmuuden vuoksi vielä nostan jalkaani heidän portinpielessään ja merkkaan tietyn tärkeän kanervan merkiksi siitä, että REPE kävi täällä.
