perjantai 23. lokakuuta 2015

Repen siivouspäivä



Emännällä oli tänään siivouspäivä. Meillä on sen kanssa hiukan eriäviä näkemyksiä, miltä huushollin kuuluisi näyttää. Se oikoo mattoja ja minä sitä mukaan koitan näyttää sille, miten ne oikein kuuluu olla eli ruttaan ne sievästi ja hauskasti kasalle.

Kaikkein parasta on, kun matto on oikein kunnolla rutussa, niin sen päällä on silloin hyvä oleskella. En oikein tiedä, tekeekö Emäntä minulle kiusaa, kun ei usko millään, vaikka kuinka röyhistelen maton päällä ja katson sitä merkitsevästi silmiin.

Juuri kun sain keittiön maton oikein nätisti rullalle ja aattelin, että nyt on emäntäkin iloinen, kun jäi kädet lanteilla mattoa ihailemaan, se ottikin koko maton, puisteli ja vei pois kuulemma jonnekin talteen.


Pistää tässä ihan ilmeen totiseksi ja mietteliääksi.

Seuraavaksi aattelin auttaa sitä pyykinpesussa.
Yritin vetää sieltä pyykkikorin rei'istä sukkia innolla,mutta nekin se nappasi aina suustani, juuri kun sain ne vielä niin iloisesti venymään vedettäessä ja olisin juuri päässyt sukka suussa juoksemaan pitkin huushollia.

No, ei auteta sitten, sillä kun ei ole mitään HUUMORINTAJUA eikä leikkimieltä siivouspäivänä.